tiistai 26. toukokuuta 2015

Lahjuksia

Lasten opeille ja tädeille tein tällä ohjeella kevätmuistamisia. Ekaa kertaa tein näitä pussukoita ja oli todella hyvä ja selkeä ohje. Uskallan tehdä jatkossakin. Jostain syystä tuo vetoketju on olevinaan niin suuri peikko, mutta ihan kiltisti ne nytkin oli ja aika kivasti onnistui :)
Neljä pussukkaa yhteensä. Kuvat edestä ja takaa.
Vetoketjut ja sisäpuolella käytetyn lakanan olen hommannut kirppikseltä.
Ihana karkkipuuvilla Pikku Piltistä.
Näihin vielä jotain kivaa pientä sisälle ja valmis :)




sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Peplum lahjaksi

Ihanalle 2 vuotiaalle synttärisankarille tein peplumin lahjaksi (Ottobre 1/15 koko 98). Pähkäilin taas helman huolittelun kanssa ja päädyin helppoon rullapäärmeeseen. Tein ompelukoneella, koska saumurilla en ole sitä vielä uskaltanut kokeilla :D Menee ihan kivasti näinkin tiheällä siksakilla. Mukaan pakettiin menivät myös jo aiemmin tehdyt shortsit ja leggarit.

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Tunikasta kesähaalari

Olen ystävältäni saanut joskus vuosia sitten kivan pinkin tunikan joka on jäänyt käyttämättä (ei vain sopinut minun kropalleni). Tuolla se on hyllyllä nökättänyt ja odottanut jatkojalostusta ompelun maailmassa. Täältä VillaNannan blogista sain inspiraation ja idean ja ylipäätään muistin tunikan olemassaolon :D
Ensin ompelin ylä-ja ala-osan yhteen, mutta se oli niin kinttana, että ei mennyt tyttäreni päälle. Mustaa vyötä olimme suunnitelleet yhdistää tähän joka tapauksessa, joten sain kelpo idean pidentää asua leveällä resorilla. Muutaman kerran tätä purettiin, rypytettiin ja sovitettiin, mutta nyt olen lopputulokseen oikein tyytyväinen.
Kehtaisikohan tällä mennä kesällä sukulaisten rippijuhliin (jos vain ensin silittää)?
Tunika reppanan alkutilanne.




lauantai 16. toukokuuta 2015

Kelloja ja batiikkia


Tykkään ihan hirmu paljon kaikista erilaisista värjätyistä jutuista mm batiikista. Tyyne-Esteristä tilasin tätä kangasta ja tein taskullisen hihattoman tunikan.

Joskus kun tämä Aika kortilla-kangas tuli myyntiin, niin en ehtinyt sitä ostamaan ennen, kuin se myytiin loppuun. Harmitti, koska olisin halunnut tehdä siitä kellohameen. Nyt sain ostettua palasen fb-kirppikseltä ja se riitti kivasti puolikelloiseen hameeseen :) Tykkään <3

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Kesäksi vaatetta

Ode on nyt tykästynyt hihattomiin paitoihin. Paidan kaava on Ottobre 3/15. Koko on 134 cm ja muokkasin yläosasta yhtenäisen. Shortsit samasta lehdestä ja valehalkion jätin tekemättä ja vyötärölle resori kuminauhan sijaan.
 
Ollaan menossa merirosvo-synttäreille ja Legojen kanssa lahjapakettiin sujahtaa nämä shortsit ;)

tiistai 12. toukokuuta 2015

Leggareita ja farkkuja

Saaralle legginsejä. Pitkää ja lyhyttä koossa 146 cm ja kaavana Ottobre 4/11. Tein lasten pikkuserkulle lopuista kankaista myös omat koossa 98 ja Ottobre 3/09 kaavalla. Nyt voivat samistella :D
Kuvasta puuttu vielä yhdet pitkät pinkit legsut, kun ne oli kuvaushetkellä päällä koulussa. 98 koon pinkeissä shortseissa on lahkeessa pitsikumpparia, kun pelkällä käänteellä niistä olisi tullut liian lyhyet minun makuuni. Nyt ne on tosi söpöt.

Ode sai parit uudet ulkohoust kierrätetyistä vanhoista farkuista. Irrotin viimevuotisista housuista nuo applikoidut autotaskut ja ompelin näihin uusiin. Kaavana käytin hieman muokaten sivusaumatonta Saimia Ottobre 1/09 koko 128.