Uuden Season Looks 1/2014 kaavalehden huppari oli pakko tehdä, kun netissä näin kuvan jonkun toisen tekemästä ja ihastuin! Yleensä en välitä huppareista joissa ei ole vetskaria ja tämä onkin ensimmäinen laatuaan minulla, mutta tästä on tullut minun yksi lemppareistani. Ja olen niin onnellinen, että onnistuin tekemään tästä näin siistin ja no, toimivan. Taskut <3
Pikku Piltistä tilaamani hiilenharmaa joustocollege oli tarkoitettu aivan muuhun käyttöön kuin tähän ja samaten myös Paapiin vaaleanpunainen Sammakkopolku? (en nyt ole varma kuosin nimestä). Ne vaan sattui iskemään minun silmiini tuolla kangashyllyssä ja pikemmiten päätyivät leikkelyyn. Molempia kankaita vielä jäi, joten niistä saa jotakin kivaa tehtyä jahka kerkeän.
Ohjeessa on helmassa aika leveä resori ja minulla ei olisi riittänyt tätä vihreää tarpeeksi, joten tein leveän käänteen. Kokeilin kuminauhaakin pujottaa, mutta se ei ollutkaan hyvä ja otin pois. Näin on hyvä :)
Taidan hieman haaveilla tekeväni näitä lisää ja myös sen vetskarillisen versionkin.