torstai 20. syyskuuta 2012

Satumetsässä pupu pääosassa.

Saara sai valita kankaassa olevista elukoista oman suosikin, joka pääsi paidan taakse. Hän halusi sinne myös turkoosin kukkasen, jonka piti olla tarpeeksi lähellä sivusaumaa, että päätä käntämällä hän näkisi sen :)

Satumetsätrikoo Sampsukalta, lime itävallasta.   
Applikoinnit velouria, joustofroteeta ja kierrätettyä trikoota.
                                                   
Laiskuuksissani olin hölmö, kun en tajunnut, että pallot puolittuvat rumasti, kun teen saumurilla helpon hihan käänteen. Onneksi Saara tykkää kuitenkin ihan hurjan paljon. Hän ei meinannu malttaa laittaa ulos takkia ollenkaan, kun halusi esitellä kaikille uutta paitaansa ;)

maanantai 17. syyskuuta 2012

Tunnustus!


Aika ihanaa :) minäkin sain tunnustuksen. Kiitoksia Tarulle Tarumaista -blogista :)

Tunnustuksen säännöt:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tämän sinulle myönsi.
2. Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi post it -lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it -lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.
 
Ompa tosiaan vaikeaa valita vain viittä, mutta tässä viisi ihanaa blogia (ei järjestystä):
 
 
<3
 

Pingu pökät!

Yksi meidän lasten lemppari hahmoista on Pingu. Ode sai siis uudet housut. Taskut tuntuu olevan hänelle nyt todella tärkeät. Housut on sivusaumattomat ja taskut olen tehnyt vain kaksi kertaa aikaisemmin, mutta ihan hyvin ne onnistui tälläkin kertaa. En tiedä mikä kumma niiden taskujen ompelemisessa aina pelottaa ;) Täytyy vain rohkeasti harjoitella enemmän.

                                                          Kaulahuivi on irtonainen.

 Nämä sai laittaa heti aamulla päälle :)

Turkoosi joustofrotee Metsolalta. Resori Eurokankaasta. Pilvitrikoo muistaakseni Myllymuksuilta. Applikointi velouria, joustista ja kierrätettyä collegea.
                              Näissäkin on reippaan reilusti kasvunvaraa. Ja ai että, ne taskut <3

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

kaksi T-paitaa

Kaksi reipasta pientä poikaa kävi meillä kesällä hoitamassa kissoja, kun reissattiin sukulaisissa. Kiitokseksi tein heille teepparit.

Isoveikalle dinoja :)

Dinot ja valkoinen trikoo Sampsukalta.

Pikkuveikalle maatilan elukoita :)
Eläimet tilattu Itävallasta.



keskiviikko 29. elokuuta 2012

This is!

Sain kuin sainkin vihdoin tehtyä oman ensimmäisen koe version "tissiksestä". Tätä varten marssin eurokankaaseen ostamaan halpaa kangasta ja sieltä löytyi Nanson punaista trikoota tarjoushintaan 3 euroa/metri. Ei paha :)

Olen todella iloisesti yllättynyt, että tämä onnistui näinkin hyvin. Epäilin suuresti istuvuutta, mutta ihan ihan kiva tuli, vaikkei täydellinen olekaan ;)




 Vauhti kuva vielä viimeiseksi. Meni hieman "överiksi" tuo kuvaaminen puolenyön paikkeilla :D


sunnuntai 26. elokuuta 2012

Miu Mau!

Syksyn lähestyessä alkaa jonkin verran löytymään taas aikaa ompelemiseen, jee!
Synttärilahjaksi lasten serkuille meni tällaiset tunikat/mekot.

Viisi vuotta täyttänyt kummityttömme sai pinkin kitty-tunikan kukkasilla.

Ja hänen seitsemän vuotta täyttänyt sisko sai turkoosin kitty-mekon rusetilla.

Pinkki velour on Selialta, applikaatiot velouria ja joustofroteeta.
Turkoosi joustofrotee Metsolalta.




keskiviikko 22. elokuuta 2012

Pientä ja vaatimatonta, mutta tarpeellista.

Kesä on mennyt ihan hurrjan nopeasti ohi ja ompelemaan en ole ehtinyt ollenkaan. Kesällä tein/sain tuosta rakkaasta liikunta harrastuksestani ammatin, joten lähes kaikki aika on mennyt sen parissa. Luovaa ja mukavaa sekin, niin kuin ompelukin :)

Olin viikon reissussa tämän kuun alussa pohjoisessa ja heräsin lähtöaamuna turhan aikaisin ennen kellon soittoa, kun oli liian valoisaa. Olen joskus saanut jonkin kaupan kylkiäisenä "unimaskin", kaivoin sen esille ja kokeilin päähän. Siinä oli ohut kireähkö kuminauha ja muutenkin kangas oli hiostavan tuntuinen. Pika surautuksena tein miellyttävämmän maskin.

Merino Myllymuksuilta, nauha Sampsukalta ja frotee kierrätetty.

Merinovillaa sisäpuolella ja joustofroteeta ulkopuolella. Joustokanttinauha on aivan loistava tähänkin tarkoitukseen. Ihanan pehmeä ja jopa hieman ylellisenkin näköinen, kun kiiltelee nätisti ;)

Lapsetkin olivat heränneet tässä vaiheessa ja joutuivat kuvaamaan :)

Onneksi sain tämän tehtyä: Se oli joka yö reissussa käytössä ja nyt se on yöpöydällä, jos joskus taas herään turhan aikaisin liikaan valoisuuteen :)